Inehmo pääsivu Laulujen alkuperä Yhtye Ohjelmisto Esiintymiset Levy Lehtijutut Projektit Ota yhteyttä
Idäntutkimus 3/2006
Suomalais-ugrilainen musiikkiperinne esillä Imatralla
Imatralla 24.-26.5.2006 pidettyyn monipuoliseen Ugrijuhlaan sisältyi tänä vuonna jo toista kertaa seminaari suomalais-ugrilaisesta musiikkiperinteestä. Seminaarin anti täydensi konserttien tarjontaa syventämällä tietoa Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen musiikista ja sen nykytilasta. Seminaarissa esittäytyivät suomalaiset ja modrvalaiset tutkijat ja sen yleisö koostui etupäässä Ugrijuhlan esiintyjistä ja taustavoimista. Seminaarin alussa julkistettiin kaksi uutta Maailmanmusiikin keskuksen julkaisemaa CD:tä. Mordvan musiikkia käsittelevä tupla-cd Syulgam esittelee vuoden 1993 keräysmatkan tuloksia. Levyillä on yhteensä melkein kaksi tuntia omintakeista mordvalaista laulua. Tämä moniääninen, säestyksetön musiikki on paikoin heterofonista, paikoin urkupisteiden ympärille rakentuvaa voimakasäänistä paineisesti esitettyä naisten laulua. Sitä esitti seminaarissa myös Mordvan valtionyliopiston seitsemän henkinen nuorten laulajien kuoro Gaige Moro. Toinen julkaistu levy oli Jarkko Niemen kahden keräysmatkan tuloksena syntynyt metsänenetsien rituaalisia shamaaniperinteitä esittelevä cd. "Tämä äärimmäisen harvinainen perinnemuoto on ekstreemeintä mitä Maailmanmusiikin keskus on julkaissut", totesi levyä esitellyt Jarkko Niemi. Tässä hän on oikeassa, sillä levy on ensisijaisesti dokumentti kaukaisesta laulukulttuureista, jonka taustoja Niemi kiitettävästi käsittelee levyn noin 40-sivuisessa kansilehtisessä. Tarkempien analyysien aika koittaa myöhemmin.
Mordvan valtionyliopiston professorit Ljudmila ja Nikolai Bojarkin esittelivät alustuksissaan mordvalaista musiikkiperinnettä. Kummastakin esitelmästä käy ilmi se käytännöllisen musiikinharjoittamisen tarve, joka poikkeaa Suomen yliopistoissa harjoitetusta kansanmusiikin tutkimuksesta. Ljudmila Bojarkinin puhe käsitteli keskeisiä tutkijoita mordvalaisen kansanmusiikin lähdeaineistojen takana, esimerkiksi Bubrihia ja Gippiusta. Nikolai Bojarkinin esitelmän ydin oli mordvalaisen moniäänisyyden omintakeisuudessa venäläisen kansanmusiikin moniäänisyyteen verrattuna. Bojarkinin mukaan Donin alueen venäläiset ovat omaksuneet tämän esitystavan mordvalaisilta, vaikka tutkijat, kuten Lászlo ja Vikár, ovat väittäneet päinvastaista.
Omassa alustuksessani käsittelin karjalaisen kansanmusiikin muutoksia Neuvostoliiton aikana venäläisen musiikkikulttuurin ja kansallisuuspolitiikan valossa. Erityisesti vuonna 1937 pidetty Karjalan taiteen dekaadi osoitti sen, että miten uudentyyppinen sosialistinen taide rakentui karjalaisen suullisen perinteen ja perinteisen esitystavan pohjalle, ja kehittyi yhteiskunnallisten tarpeiden ohjaamana Suomessa tehdystä karjalaisesta kansanmusiikista poikkeavaksi muodoksi. Karjalaista kansanmusiikkia esitteli myös Inehmo-kuoro neljän laulun ohjelmistollaan, joista yksi oli Ivan Ljovkinin Ongo kaunis Karjala varsin kansallisromanttisena suomalaisena kuorosovituksena.
Ilpo Saastamoisen informaatioteoriaan pohjaava alustus sekatahtilajeista itäisessä musiikkiperinteessä käsitteli improvisaatiota ja puhtaasti musiikillisia piirteitä suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuureissa. Saastamoisen johtopäätösten mukaan tutkijoiden ja erityisesti koulujen olisi lisättävä pienten kansojen musiikkien tutkimusta ja opetusta, sillä sekatahtilajit ovat globaalisti vallitseva muoto, vaikka nykyisin kuulemme pelkästään tasajakoista musiikkia. Saastamoinen aloitti esitelmänsä yllättävästi soittaen kotinsa pesuhuoneesta tallentamaansa (ja nuotintamaansa) sekatahtista rytminäytettä - ääntä joka johtui patterin aiheuttamasta naputuksesta. Näyte kuvasi hyvin, miten kansanmusiikista poimittuja näytteitäkin voidaan tarkastella pelkästään musiikkina, irrallisena kansallisesta kulttuurista. Joku yleisöstä kommentoikin aiheellisesti, että olisi syytä käsitellä myös musiikin esityskontekstiin liittyviä merkityksiä ja tarpeita.
Pekka Suutari